torstai 23. toukokuuta 2013

ENNÄTYSKEVÄT ÄYSKOSKELLA




Hyvät lukijat, on ilo kertoa siitä että Äyskosken kevät on ollut ennätyksellisen hieno kalastuksen suhteen. Vaikka salakka ei tätä kirjoittaessa ole vielä noussut koskeen, tilastoissa on jo parikymmentä 60 cm ja sitä suurempia taimenia. Aivan huikea tulos, ja toivottavasti tahti vain paranee. Kuuden suuriman taimenen mitta alkaa luvulla seitsemän.

Äyskoski on ollut pioneeri taimenen ”pyydystä ja päästä” -kalastuksessa maassamme.  Vuodesta 2005 alkanut kalojen vapauttaminen on tuonut kaunista tulosta, ja Äyskoski onkin maamme edelläkävijöitä vastuullisen taimenenkalastuksen edelläkävijöinä. On hyvä muistaa että taimen on erittäin uhanalainen laji napapiirin eteläpuolella ja jokainen yli 60 -senttinen taimen tekee omaa, tärkeää työtään taimenen luonnonlisääntymisen eteen.

Kirjoittaja ja Aki Siren voivat vakuuttaa, että tämän vuoden aikana kaikki taimenet, niin eväleikatut kuin täyseväiset tullaan laskemaan takaisin kuvanoton jälkeen. Äyskoski tulee edelleen olemaan edelläkävijä taimenien suojelussa.  Kirjolohia koskeen ei istuteta, ne jotka niitä haluavat voivat onkia niitä Äyskosken Lohibaarin lammikoista.
Ja kalan laatu on aivan huippuluokkaa. Kalalammikoilla on käytössä nauhoittava kameravalvonta. Ilmaisen kalan havittelijat saavat selvitellä kalannälkäänsä syksyn käräjillä ja samalla tiedossa on vuoden kalastuskielto Äyskoskelle.

Kosken vesi on korkealla ja lämpötila kymmenen asteen tienoissa. Vuorokausirauhoitus, eli kalastuskielto ajalla kello 15.00 – 18.00 alkaa 1.6. ja kahluukielto on voimassa kesäkuun alkuun saakka. Jonkun metrin heittopaikoille voi kahlata, mutta muuten annamme taimenpienokaisten olla rauhassa. 

Odotukset ovat korkealla ja kuluva viikko tulee näyttämään millaisia kaloja salakoiden perässä koskeen nousee. Oma veikkaukseni on, että 75 senttiä tulee ylittymään. Se kuka on paikalla, saattaa korjata todellisen jättipotin.

Kireitä siimoja, Juha Jormanainen, river keeper
   
Kirjoittaja ja 67  -senttinen taimen 21.5. klo. 22.30


Iiro Anttonen ja 71-senttinen taimen

 

torstai 16. toukokuuta 2013

Toukokuun Tärpit

Toukokuun ajan on Äyskoskella käytössä ns. iltalupa-systeemi. Lupa-aika on klo 18-24 ja lupia myydään mikäli koskella ei ole kalastajakiintiö täynnä kyseiselle päivälle. Luvan hinta on 40 euroa ja ne myydään numerosta 029 193 5071. 


25. toukokuuta on Lohimaassa Mega-avajaiset, elikkäs kaikelle kansalle kesäiset tervetuliaisjuhlat!
 
 - ilmainen lohikeittotarjoilu klo 11.00-15.00
- päivän tunnelmaa luo tanssiorkesteri Neliveto
- Lohibaari palvelee koko päivän! Kokeile vaikka kesän uutuuttamme, paistettua lohta haluamillasi mausteilla. Syö paikanpäällä tai ota mukaan.
- tutustu perhokalastukseen kalaoppaiden opastuksella
- illalla kansaa viihdyttää bilebändi The Bold And The Beautiful! Takuuvarmaa päivän hittien ilotulitusta! Liput illaksi 10,00.
- jos säät sallii, illalla jättiterassin ulkogrillistä herkkuja
- ja jos haluat viettää oikein special-illan ystäviesi kanssa, voit varata jonkun kolmesta edustussaunastamme omaan käyttöönne ja juhlia saunan raikkaana!
-samalla kertaa voit vaikka vierailla ja tutustua näihin:
www.luontokuvakesa.fi tai www.tervocaravan.com
- näitä bileitä ei kannata missata!
- osa 2 sitten juhannuksena!
 
Jyrki Holopainen ja kaunis alkukauden taimen
 
 

tiistai 14. toukokuuta 2013

KORRIKAUSI HUIPENTUI TOUKOKUUN ALUSSA




Korrikausi oli alkuun nihkeä, kaloja kyllä saatiin mutta kunnon kuoriutumisia ei nähty. Huhtikuun ankarat yöpakkaset jarruttivat hyönteismaailman heräämistä ja näytti siltä, ettei reippaita kuoriutumisia nähtäisi. Mutta luonnolla on omat, meille osittain tuntemattomatkin, lainalaisuutensa. Niinpä vapun jälkeisenä viikonloppuna ilma lämpeni ja niin koskikorentoihin kuin taimeniinkin tuli vauhtia. 5. – 8. 5. kuoriutumiset ajoittuivat iltapäivän hetkiin ja taimenet villiintyivät.

Kosken loppuliukuun kerääntyi melkoinen parvi taimenia ja parhaimmillaan onnekas perhokalastaja saattoi ihailla kolmen taimenen yhtäaikaista head and tailia. Kaloja saatiin useita kymmeniä ja ottavin perho oli hyvin yksinkertainen korrijäljitelmä, mielellään hieman kookkaampaan koukkuun sidottuna. Osa kaloista hyväksyi pinnalla uitetun perhon, mutta yllättävän moni kookkaampi taimen erehtyi juuri pinnan alla viistättämällä uitettuun korri-imitaatioon. Kirjoittajan paras iltapäivän kalastushetki tuotti taimenet 44, 50 ja 52 senttiä.

Kookasta nousukalaa

Korrien kuoriutuminen jatkui vielä 8.5. keskiviikkona, jolloin iltapäivän aikana loppuliu’usta saatiin useita taimenia. Vanha Äyskosken kävijä Pekka Heiskanen näytti illalla että kokemusta riittää ja mittautti kauniin 68 -senttisen luonnontaimenen. Täpläkylki iski illalla Patolan suvannossa pieneen mustaan tinseliperhoon.

Mutta ei siinä vielä kaikki, kuten mainoksessakin todetaan. Ahven oli aloittanut nousun koskeen ja loppuliuku täyttyi kookkaista taimenista. Kuusikymmentä senttiä ylittyi useamman kerran seuraavien iltojen aikana. Lisäksi perhoihin erehtyi kolme seitsemänkymmenen sentin taimenta, ja yksi taimen vetäisi kokeneen kalastajan perhokelalta pohjasiimat näkyville ensisyöksyllä. Ottiperhoina toimivat perusvarmat spudlerit, surffilaudat, painoahvenet ja klassiset streamerit.

Taimen alkaa levittäytyä ympäri koskea, mutta vielä kalat eivät ole kovimmissa kuohuissa. Joten koskessa ja Patolan suvannossa on kookasta taimenta ja se on otillaan, kun kalat tankkaavat talven paaston jälkeen innolla. Nyt odotamme salakan nousua ja se saattaa alkaa päivänä minä hyvänsä. Silloin onnekkaalla kalastajalla on mahdollisuus rikkoa maaginen 60 tai jopa 70 sentin raja. Keskikesällä se on huomattavan paljon hankalampaa. Joten jos haluat saada siimasi päähän suurtaimenen, toimi nopeasti sillä koskella on vielä tilaa.

Ja muista sitoa perukkeen kärjeksi vähintään 0,35 mm:n monofiiliä tai fluorocarbonia. Jos saat koskelta tänä kesänä kunnon kalan, yli 60 senttiä, ota siitä mahdollisimman korkeatasoinen kuva ja lähetä osoitteeseen: jij@dlc.fi  Parhaat palkitaan kauden lopuksi.

Tight lines, Juha Jormanainen



Pekka Heiskasen ehjäeväinen taimen 68 cm.




60 senttiä meni tämän kanssa rikki.


Korri-imitaatioon haksahtanut taimen saa vapautensa.




Koskikorennot ovat taimenien kevätevästä.