lauantai 7. toukokuuta 2011

Ulkoasua ja sisältöä

Otsikon mukaisesti nyt viimepäivinä on ollut aikaa paneutua näiden sivujen ulkoasun ja sisällön hiomiseen. Ihan ensimmäiseksi perhokalastajat.netin nimimerkki walt:lle suurkiitos upeista kuvista!

Lohimaan "oikeat" sivuthan sijaitsevat osoitteessa lohimaa.fi, tämän blogin tukiessa erityisesti kalastuksellisen informaation jakamisessa. Nyt "välikaudella" ja sivujen käynnistelyvaiheessa päivitysten pääpaino on ollut Lohimaan ajankohtaisissa tapahtumissa, mutta kunhan kausi saadaan varsinaisesti polkaistua käyntiin, siirtyvät myös jutut kalastuspainotteisemmiksi. Tavoitteena on, että täältä halukkaat saisivat ajantasaista informaatiota kosken vesitilanteesta, veden lämmöistä sekä kalastuksesta (esimerkiksi pikkukalojen nousu yms.).

Palaute sivujen ulkoasusta (lähinnä toimivuudesta ja näkymästä eri koneilla) sekä sisällön informatiivisuudesta otetaan kiitollisuudella vastaan.

PS. Kohta alkaa tositohinat. Päiväkirja tietää kertoa, että viime vuonna ensimmäisiä taimenia tavoitettiin kuohuista 13.5.