torstai 20. syyskuuta 2012

ROCKONKI ÄYSKOSKELLA 2012



Perinteinen Rockonki -kalastuskilpailu käytiin Äyskoskella lauantaina 8. syyskuuta. Kisaan osallistui parikymmentä onkimiestä ja tarkoituksena oli pyytää kilpailuajan puitteissa mahdollisimman monta kalaa joiden yhteismitta ratkaisi lopputuloksen. 
  
Pisteitä jaettiin siten että ahvenen pituus kerrottiin kolmella, taimenen ja kirjolohen yhdellä, harjuksen kahdella, siian kolmella ja hauen pituus pisteet olivat 0,5. Lisäksi jokainen kilpailija sai lisäksi mittauttaa yhden ”lohdutuskalan” yhden pituuspisteen kertoimella.

Kisan aikana jalokalat eivät olleet kovin yhteistyöhaluisia ja mittataimenia saatiin vain muutama. Kisan paras kala oli 45 -senttinen harjus. Kisatunnelma oli kuitenkin korkealla ja palkintojenjaossa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Palkinnot sponsori Vision, joten podiumille kiivenneet poistuivat paikalta tyytyväisinä.

Viime vuoden voittaja Jasper Pääkkönen jäi tällä kertaa ilman  pisteille oikeuttavaa saalista mutta eihän aina voi voittaa, ei edes joka kertaa. Voittajaksi leivottiin Jyrki Holopainen 146 pisteellä, hopean otti Jan-Peter Pohjola 144 pisteellä ja pronssia saavutti Jari Setälä 111 pisteellä. Onnittelemme voittajia ja kiitämme Lohimaata ja Timo Perälää mahtavista bileistä palkintojen jaon jälkeen – siellä urheilukalastushenki oli käsin kosketeltavaa.

Ensi kesänä on taas uudet kisat ja kenties myös uudet voittajat. Kausi alkaa kääntyä lopuilleen mutta vesien viilentyessä kutukollien hermot kiristyvät. Järvestä koskeen nousee vielä kutukaloja, joiden painot hätyyttelevät neljää - viittä kiloa. Joten perukkeen kärjeksi vähintään 0,40 mm:n siimaa, emmehän halua että kojamosulhanen tapaa nuorikkonsa perho suupielessä roikkuen.

Tähän aikaan kaudesta kalastus saattaa olla tuloksekasta jopa keskellä päivää ja varsinkin aurinkoisella ilmalla. Joten ei muuta kuin suoristamaan siimat vielä viimeisen kerran tällä kaudella Äyskoskelle. Tuurilla ja taidolla siiman päässä saattaa potkia vihainen ennätystaimen.

 
 Kisan voittajat: Vasemmalla toiseksi tullut JP Pohjola, keskellä voittaja Jyrki Holopainen ja äärioikealla kolmanneksi tullut Jari Setälä. Kuvassa myös Lohimaan isäntä Timo Perälä.



            Voittajan tyylinäyte – on se taimen vaikka ei iso.



                     Sillalla riitti katsojia.



    Mikko Söderström ja komea loppukauden taimen mitaltaan 68cm