tiistai 14. toukokuuta 2013

KORRIKAUSI HUIPENTUI TOUKOKUUN ALUSSA




Korrikausi oli alkuun nihkeä, kaloja kyllä saatiin mutta kunnon kuoriutumisia ei nähty. Huhtikuun ankarat yöpakkaset jarruttivat hyönteismaailman heräämistä ja näytti siltä, ettei reippaita kuoriutumisia nähtäisi. Mutta luonnolla on omat, meille osittain tuntemattomatkin, lainalaisuutensa. Niinpä vapun jälkeisenä viikonloppuna ilma lämpeni ja niin koskikorentoihin kuin taimeniinkin tuli vauhtia. 5. – 8. 5. kuoriutumiset ajoittuivat iltapäivän hetkiin ja taimenet villiintyivät.

Kosken loppuliukuun kerääntyi melkoinen parvi taimenia ja parhaimmillaan onnekas perhokalastaja saattoi ihailla kolmen taimenen yhtäaikaista head and tailia. Kaloja saatiin useita kymmeniä ja ottavin perho oli hyvin yksinkertainen korrijäljitelmä, mielellään hieman kookkaampaan koukkuun sidottuna. Osa kaloista hyväksyi pinnalla uitetun perhon, mutta yllättävän moni kookkaampi taimen erehtyi juuri pinnan alla viistättämällä uitettuun korri-imitaatioon. Kirjoittajan paras iltapäivän kalastushetki tuotti taimenet 44, 50 ja 52 senttiä.

Kookasta nousukalaa

Korrien kuoriutuminen jatkui vielä 8.5. keskiviikkona, jolloin iltapäivän aikana loppuliu’usta saatiin useita taimenia. Vanha Äyskosken kävijä Pekka Heiskanen näytti illalla että kokemusta riittää ja mittautti kauniin 68 -senttisen luonnontaimenen. Täpläkylki iski illalla Patolan suvannossa pieneen mustaan tinseliperhoon.

Mutta ei siinä vielä kaikki, kuten mainoksessakin todetaan. Ahven oli aloittanut nousun koskeen ja loppuliuku täyttyi kookkaista taimenista. Kuusikymmentä senttiä ylittyi useamman kerran seuraavien iltojen aikana. Lisäksi perhoihin erehtyi kolme seitsemänkymmenen sentin taimenta, ja yksi taimen vetäisi kokeneen kalastajan perhokelalta pohjasiimat näkyville ensisyöksyllä. Ottiperhoina toimivat perusvarmat spudlerit, surffilaudat, painoahvenet ja klassiset streamerit.

Taimen alkaa levittäytyä ympäri koskea, mutta vielä kalat eivät ole kovimmissa kuohuissa. Joten koskessa ja Patolan suvannossa on kookasta taimenta ja se on otillaan, kun kalat tankkaavat talven paaston jälkeen innolla. Nyt odotamme salakan nousua ja se saattaa alkaa päivänä minä hyvänsä. Silloin onnekkaalla kalastajalla on mahdollisuus rikkoa maaginen 60 tai jopa 70 sentin raja. Keskikesällä se on huomattavan paljon hankalampaa. Joten jos haluat saada siimasi päähän suurtaimenen, toimi nopeasti sillä koskella on vielä tilaa.

Ja muista sitoa perukkeen kärjeksi vähintään 0,35 mm:n monofiiliä tai fluorocarbonia. Jos saat koskelta tänä kesänä kunnon kalan, yli 60 senttiä, ota siitä mahdollisimman korkeatasoinen kuva ja lähetä osoitteeseen: jij@dlc.fi  Parhaat palkitaan kauden lopuksi.

Tight lines, Juha Jormanainen



Pekka Heiskasen ehjäeväinen taimen 68 cm.




60 senttiä meni tämän kanssa rikki.


Korri-imitaatioon haksahtanut taimen saa vapautensa.




Koskikorennot ovat taimenien kevätevästä.